FAT CHANCE – Second Chance
(Sveltosound SVECD 4)
Kaikki ansaitsevat toisen mahdollisuuden, myös he ketkä toivat voiton kotiin jo ensiyrittämällään. Tomi Leinon Suprovox-studiossa kakkosalbuminsa äänittänyt rhythm’n’blues-orkesteri Fat Chance osoittaa, että sen musiikillinen terä on säilynyt timmissä leikkauskunnossa vuosikymmenen mittaisen työputken ja laulajan vaihtumisen jälkeenkin.
Pitkälti 1950-luvun sointiin sekä mainitun ajanjakson alkuperäisteoksiin luottava yhtye esittelee tuotoksellaan 12 esityksen verran vakiintunutta keikkarepertuaariaan, josta osa on kulkenut retkueen kelkassa jo sen edellisen solistin Ria Korholan aktiivikaudelta alkaen. Vuodesta 2019 lähtien Fat Chancen eturivissä omaa vokalistista suvereeniuttaan todistamaan päässyt Merikukka Kiviharju on näin ollen jopa hieman yllättäen valinnut levylle uusiotulkittavakseen Etta Jamesin 1957 bravuurina parhaiten tunnetun Market Placen – kappaleen, joka sisältyi verrattain samanhenkisenä sovituksena myös bändin vuoden 2016 esikoispitkäsoitolle ”Right On Time” (Goofin’ Records). Erityisesti jazzin parissa urallaan aiemmin ansioitunut laulaja tuo kuitenkin tuttuun ralliin oman särmikkään lisänsä.
Muutoin kokoonpanossa ei ole henkilöpäivityksiä tapahtunut. Kitaristi Gona Lehtinen, pianisti Hessu Pirhonen, basisti Jan Smedberg ja rumpali Artsi Taskinen kyyditsevät yhä roots-rekkaansa totutun retein mutta samalla nöyrästi historiaa kunnioittavin elkein.
Albumin materiaali koostuu yhtä poikkeusta lukuun ottamatta lainanumeroista. Pirhosen käsialaa olevan rivakasti rokkaavan That’s All I Needin kavereiksi olisi mielihyvin kelpuuttanut lisääkin yhtyeen omia hengentuotteita. Toisaalta myös cover-poiminnoissa riittää ilahduttavaa vaihtelevuutta sekä useita nykypäivänä jo harvemmin vastaan tulevia arkistolöytöjä, kuten esimerkiksi Little Estherin ohjelmistosta jäljitetty jiver Better Beware, Honey Brownin uhitteleva jump-keinuttelu Ain’t No Need ja verevä blues Much Too Much, jonka alkujaan levytti omana sävellyksenään vuonna 1961 parin soolosinglen ihmeeksi jäänyt Bettye Smith. Kaikki kolme jäsentyvät Fat Chancen kiireettömässä käsittelyssä niin virtaviivaisiksi kokonaisuuksiksi, että yhtä lailla ne voisivat olla suomalaisorkesterille alun perin kirjoitettujakin.
Klassikkolaarilta ryhmä on käynyt sieppaamassa kyytiinsä mm. Little Willie Johnin I’m Shakin’ -väristelyn, 1930-luvulta peräisin olevan jazzswingin Undecided sekä Ruth Brownin rempseän As Long As I’m Movingin. ”Neiti Rytmin” näyttämän mallin mukaista 1950-lukuista standardikerhoa täydentävät lisäksi hyväntuulinen shuffle I Wanna Do More sekä monesti ennenkin versioitu Teardrops From My Eyes. ”Jokusen kerran” on levytettäväksi ajan saatossa päätynyt myös Nat Adderleyn Work Song sekä vielä useammin vanha kunnon Caravan, johon ennen kaikkea Gona Lehtinen on saanut valjastettua rinnan sekä huoliteltua jazz-osaamista että rohkeaa rock’n’roll-irroittelua. Viimeksi mainitulla yli neliminuuttisella levyn päätösraidalla kitarasankari viskelee kuin ekstaasin kourissa pitkiä spontaanin oloisia ja vaaran täyteisiä soolojaan ilman studiokankeuden häivähdystäkään. Näin se matkaa karavaanin tie.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2023)
